Vietin kesä- ja heinäkuun opintovapaalla ja seuraavat viisi viikkoa lomalla, joten tänä kesänä oli mukavat mahdollisuudet olla maalla. Leppoisasta ympäristöstä huolimatta kesä oli aktiivinen. Alkukesästä työstin opinnäytetyötäni, lähinnä kirjoitin teoriataustaa, tein haastatteluja ja litteroin niitä tekstiksi. Elokuussa isännän aloitettua lomansa suurin osa ajasta kului keittiöremontin parissa, josta tosiaan lisää vähän myöhemmin.
Keittiöremontin lisäksi talolla tehtiin pieniä kunnostustoimia siellä täällä. Nuohooja oli viimeksi käydessään huomauttanut, että katolle pitäisi päästä helpommin, joten päärakennuksen takapihan puoleiselle sivulle tehtiin uudet, tukevat tikkaat painekyllästetystä puusta. Saunan eteinen purettiin kokonaan ja navetasta kuskattiin muutenkin valtava määrä tavaraa jäteasemalle. Pihalla uusittiin pari kukkapenkkiä.
Navetan edessä on pieni pelto, jossa kasvoi tänä kesänä perunaa, kaalia, herneitä ja pari maustekasvia. Parhaan sadon antoi lehtikaali, josta tehtailtiin lehtikaalisipsien lisäksi paljon sämpylöitä ja kasvispullia. Takapihalta saatiin omenoita (vanha omppupuu on herännyt henkiin!), viinimarjoja, karviaisia ja pieni määrä luumuja.
Metsämarjoja kerättiin tänä kesänä laiskasti, jotenkin hommaan ei vaan tuntunut riittävän aikaa tai kärsivällisyyttä. Sen sijaan kantarellisaalis oli mahtava, paras ikinä! Yleensä sieniä ei edes etsitty, metsälenkeillä koirien kanssa niitä vaan tuli vastaan. Elokuun lopussa oli pakko piirtää ihan kartta parhaista apajista, jotta muistetaan tarkistaa ne ensi vuonna 😀
Järvelle ei ehditty kuin kerran, mikä kieltämättä vähän harmitti! Kalaa ei siltä ainokaiselta soutureissulta saatu, mutta keli oli kaunis ja osuttiinpa samalla seuraamaan rantapellolla laiduntaneen lehmälauman virkistäytymistä kaislikossa. Lehmissä on jotain ylivoimaisen sympaattista.
Vanha hella a.k.a. kesäkeittiö 😀
Jos ensimmäinen (loppu)kesä meni lähinnä torppaan totutellessa, oli tämä toinen selvästi erilainen. Nyt paikka tuntui jo omalta. Vietin jopa useita vuorokausia yksin talolla, vaikka kieltämättä siellä itsekseen yöpyminen hieman jännittääkin. En oikein osaa sanoa miksi, mitään pahaahan tilalla ei ole tiettävästi tapahtunut ja tykkään kyllä kovasti maaseudun rauhasta ja hiljaisuudesta. Illan hämärtyessä mielikuvitus lähtee vaan välillä laukkaamaan. Lohdullista oli huomata, että muillakin tuttavapiirissä on ollut samoja tuntemuksia. Ja avautuihan kirjailija Jari Tervokin vaimoineen viikko sitten iltapäivälehdessä, että pimeys ja rasahdukset mökillä voivat pelottaa. Ehkä siihen ajan myötä vähän siedättyy, toivotaan.
Koti maailmankaikkeudessa 